Sähköinen kysymys oikeusministerille.
Lähetetty 21.11.09 ja tiedoksi valveutuneille eläkeläisille.
Arvoisa ministeri Tuija Brax.
Suomen Senioripuolue rp. ei vielä ole eduskunnassa, joten joudumme
kysymään näin sähköisesti. Valtion puoluerahoitusta jaetaan
mielestämme syrjivästi, tiedämme sen olevan lain mutta ei perustuslain
mukaista.
Eduskuntavaalien jälkeen v.2007 kesällä myös Euroopan
Neuvoston lahjonnan vastainen ryhmä, GRECO, julkaisi joulukuussa 2007
"Suomen puoluelaitoksen läpinäkyvyyttä koskevan arviointiraporttinsa".
Siinä kiinnitetään huomiota mm. siihen, ettei Suomen puolueiden
julkisen rahoituksen osalta ole toteutettu, Euroopan neuvoston
parlamentaarisen yleiskokouksen hyväksymää poliittisten puolueiden
rahoitusta koskevaa suositusta 1516(2001).
Sen mukaan valtion rahoitusosuutta puolueille määritettäessä tulisi huolehtia siitä, että myös eduskunnan ulkopuolella olevien puolueiden "olisi mahdollista astua poliittiselle areenalle ja kilpailla oikeudenmukaisin ehdoin vakiintuneempien puolueiden kanssa". Suomen senioripuolue on käynyt kolmet vaalit ja on saanut kaksi kaupunginvaltuutettua läpi, olemme siis oikea puolue.
Kysymys:
Arvoisa ministeri miksi tämä näkökohta on jäänyt käsittelemättä GREGO:
e annetussa raportissa ja eduskuntakäsittelyssä? Onko puolueellamme
mahdollisuus saada seuraaviin eduskuntavaalikampanjoihin jotain muuta
valtion tukea, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi ja äänestysaktiivisuus
lisääntyisi? Tähän haluamme vastauksen sähköpostitse mahdollisimman
pian.




Niin Juuri
T B., miksi Teille ei sovi yhdenvertaisuuden nimissä antaa meille Senioreillekin mahdollisuutta osallistua oman elämämme rakentamiseen.
Te, arvoisa ministeri, Tuija Brax ikäännytte itsekin., tuntuisiko silloin hauskalta olla sivuraiteella oman elämänne ohjailuissa.
Ottakaatte yhteyttä Eskoon., hänen kanssaan voi sopia kaikista Seniorien hyvinvointiin liittyvistä parannuksista., ei huononnuksista., niinkuin nyt näyttää käyvän!
Hyvä Esko !
FOREMAN
POSTMAN´s Mediahouse;
Officially Licensed Product
Toimistotiloissa emme syytä elämää.,
emmekä kiitä, se jääköön, emme Piittaa !
Ensin tarvitaan poliittiset mahdollisuudet, potentiaalia on.
Peräämme oikeuttamme mainosrahoihin. Edellisissä eduskuntavaaleissa koimme puolueen ohjelman tunnetuksi tekemisen haasteelliseksi kun palstatilaa ei hellinnyt edes mielipidekirjoituksille, eikä vieläkään. YLE ei sallinut ohjelma- aikaa. Mainoksia rahaton puolue (jäsenmaksu 20 euroa /vuosi)ei pysty hankkimaan. Säätiöiden tuesta emme edes haaveilekkaan.
Esko Järvenpää
Aivan näin
Resurssit eivät ole aivan parhaita meillä Senioreilla.
Kun olemme hommamme tehneet., niin nuoremmat., ainakin politiikan tekijät suorastaan naureskelevat meille ja ovat sitä mieltä., että mitä meille yhteiskunta enään kuuluu.., siis kuulumme lähinnä hautausmaille.
Hyvät hyssykät? Tuija Brax ja monet muutkin., ettekö tajua tässä on hyvä voimavara taistella kaikkien hyvien asioiden puolesta.!
Hyvä Esko., yritäppä Jaksella !
FOREMAN
POSTMAN´s Mediahouse;
Officially Licensed Product
Toimistotiloissa emme syytä elämää.,
emmekä kiitä, se jääköön, emme Piittaa !