Nyt kun tähän satuin...

..yritän kirjoittaa joitain ajatuksiani.
Tuo tunne mistä kerrot, on kerran ollut hyvin tuttu minullekin. Jopa niin tuttu, että mielessäni ajattelin "niinpä tietenkin". Ikäänkuin olisin saanut selville kaikki. Vahinko, että 'tieto' sitten samantien unohtui pois mielestä. Ajattelin, ettei minun ollutkaan tarkoitus muistaa - vielä.
Ehkä tärkeintä olikin muistaa se tunne.
--
Niin se taitaa olla, ettei tämä kehomme enää missään uusiudu - olisko tarpeenkaan? Uskon kuitenkin, että täällä nykyisessäkin elämänmenossamme on sellaista, jota emme näe - mutta se on läsnä. Vaikka pienenä toivon kipinänä.

Kuolemasta

Olemme osa luontoa. Kaikki elollinen luonnossa syntyy, kasvaa ja kuolee, niin myös ihminen. Sanoohan pappikin : "Maasta olet sinä tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman. " Jälleen näkemiset y.m lupaukset voi jokainen uskoa omalla tavallaan ja saada siitä lohtua.

Menetin mieheni vajaa vuosi sitten. 60 vuotta kestänyt yhteiselo päättyi. Suru ja ikävä ovat läsnä päivittäin. Muistelen elettyä elämää, katselen valokuvia, niistä saan lohtua.
Mieheni sairastaessa puhuimme kaikki asiat, myös hautaukseen liittyvät.
Suru on helpompi kestää, kun ei jäänyt omalletunnolle selvittämättömiä asioita.

Vain liha kuolee

Minä en usko muun kuin aineellisuuden kuolemaan. Yksilöitynyt henkemme jatkaa olemassaoloaan kunnes se on palannut takaisin Kaikkeuteen josta se yksilöitiin.
Olemme kiertomatkalla täällä hengen ulkopuolella.
Kuolemanpelko on harhastaan luopumisen pelkoa.

Arka aihe

Kirjoittakaa rohkeasti mielipiteenne meitä kaikkia koskettavasta aiheesta.

Jotenkin minulle...

...on elon pyörteissä vakiintunut selvä vakaumus: emme häviä kokonaan, vaan ns. kuoleman jälkeen siirrymme takaisin siihen energiamuotoon, jona olimme ennen syntymäämme. Kehomme on vain eräänlainen sielun kuori, takki, joka riisutaan ja laitetaan maahan.

En tiedä

mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Asiasta ei mielestäni voi ollakaan tietoa,
pelkästään toivoa eli uskoa. Toivo taas ei ole niinkään järjen asia, se
tulee muualta, jos tulee. Oma ymmärrykseni on vajavaista joten laitan
tähän lainauksen viisaamman tekstistä.

Alku on loppu ja loppu on alku.
Syntymä on kuolevaisuuteen astumista
ja kuoleminen on salatulla tavalla
syntymään palaamista.

Kirjoittaja on Martti Lindqvist. En muista mistä olen lainauksen ottanut,
sillä en ole laittanut sitä muistiin. Olen eräänlainen ajatusten keräilijä, en niinkään tavaran. Samaa keräilytaipumustahan sekin on.

Kiitos anssu . Hyvä

Kiitos anssu .

Hyvä omatunto on paras päänalunen. Ei tarvitse pelätä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Onko se sitten uskontoa, sen voi jokainen päätellä itse.

Sielu ja henki

Jos sinulla ei olisi sielua, sinä et eläisi, sinua itseäsi ei olisi olamassakaan.

Sielu ja henki
(hepr. nefe^s ja ruah, esiintyvät useasti VT:ssa, jossa niiden ero ei kuitenkaan ole yhtä ilmeinen kuin UT:ssa, jossa psykhe ja pneuma ovat selvästi erilliset). S. ja h. esiintyvät rinnakkain esim. «1. Tess. 5:23»:ssa. Paavali ensimmäisestä ja toisesta Aadamista puhuessaan erottaa toisistaan käsitteet "elävä sielu" ja "eläväksitekevä henki", «1. Kor. 15:45». Ei voida pitää näitten sanojen käyttöä pelkkänä puhetaidollisena lavennuksena, varsinkin kun myös «Hepr. 4:12» sanoo: "Jumalan sana erottaa s:n ja h:n."
Henki. UT:ssa pneuma (henki) merkitsee sekä tuulta, «Joh. 3:8», että henkeä, «Matt. 27:50». Nämä kaksi merkitystä sanalla olikin klassillisessa kreikassa. Uutta sisältöä sanalle antavat Jeesuksen sanat: "Jumala on henki." Sama merkitys on käsitteellä "Pyhä Henki" (esim. «Ef. 4:30»). Enkelit ovat henkiä. On myös olemassa "saastaisia henkiä". Mutta sanaa "henki" käytetään myös ihmisolemuksen tietystä osasta. Jumalaa on palveltava "hengessä", «Joh. 4:24». Vrt. myös «1. Kor. 2:11»; «Luuk. 24:39».
Siirtyessämme hengestä muuhun ihmisluontoon kohtaamme ensin käsitteen sielu. «1. Kor. 2:13»,«1. Kor. 2:14»:ssä "hengellisen ihmisen" vastakohtana on "luonnollinen" ("sielullinen") ihminen. Juudaan kirje («Juud. 1:19») mainitsee nimenomaan "sielullisen" ihmisen olevan "henkeä vailla". Hengen vastakohtana mainitaan liha, «Matt. 26:41»; «Room. 8:4-14». Vertaamalla Raamatun kohtia huomaa "sielullisen" ja "lihallisen" olevan sukulaiskäsitteitä.
Sana sydän (kardia) merkitsee Paavalilla samaa kuin "henki", esim. "sydämen ympärileikkaus Hengessä", «Room. 2:29». Vrt. «2. Kor. 1:22» ja «Room. 8:16», joista ilmenee, että sydän ja henki ovat Jumalan Hengen vaikutusalaa, sekä «Matt. 15:8» ja «Joh. 4:23», joissa ne samastuvat Jumalaa palvovana olentomme osana. Vrt. «Ap. t. 4:32»; «Luuk. 1:46». Raamatussa sydän ei ole tunteitten keskus; vain Jumalasuhteesta puhuttaessa sydän ja rakkaus yhdistyvät, vrt. «Matt. 22:37»; «Mark. 12:30»; «Luuk. 10:27». Sitä vastoin se esiintyy ajattelun tyyssijana, «Luuk. 9:47»; «Luuk. 21:14»; «Mark. 2:8». Tämä "sydämen" ja "hengen" samastaminen laajentaa käsitystämme jälkimmäisen sanan raamatullisesta merkityksestä. Henki siis on se, mikä ihmisessä on jumalallista. Henki on se alue, jossa usko asuu, se osa, jossa me voimme olla Jumalan lapsia, luontomme sisin osa, joka tekee meidät enkelien kaltaisiksi ja Jumalan sukulaisiksi.
Sielu on ulkonaisempi ihmisluonnon osa. Jumalaa ei koskaan nimitetä sieluksi eikä Kolminaisuuden kolmatta persoonaa "Pyhäksi Sieluksi". Kun henkeä ja hengellistä samalla tavoin mainitaan sekä luonnollisen, sielullisen että lihallisen vastakohtana, voi näitä viimeksi mainittuja pitää jossakin määrin toisintoina. Niinpä «Jaak. 3:15»:ssä mainitaan "maallista, sielullista, riivaajien viisautta". "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti", «1. Kor. 2:14». "Lihallinen" on turmeltu, «Room. 7:14»; «Gal. 6:8», heikko, «2. Kor. 10:4». Liha, mikäli se ei tarkoita pelkästään olentomme ruumiillista puolta, sisältää aina huonon vivahduksen: "Ei minussa, se on lihassani, asu mitään hyvää", «Room. 7:18». "Lihan mieli on kuolema", "vihollisuus Jumalaa vastaan", «Room. 8:6», «Room. 8:7». S. ja h. ovat siis olentomme eri osia.
Hengen toiminta on erityisen persoonallista. «1. Kor. 2:11» esittää sen itsetajunnan keskuksena. Hengen toimintoihin kuuluu myös usko. "Sydämellä uskoen", «Room. 10:10». Se on omantunnon tyyssija, «1. Joh. 3:20», «1. Joh. 3:21». Toiselta puolen kaikki, mikä liittyy ruumiin aisteihin ja älyyn, kuuluu sielun piiriin.
Ennen kääntymistapahtumaa ihminen on hengellisesti kuollut, «Ef. 2:1». Tämä tila ei merkitse mitään älyllistä puutetta, päinvastoin sanotaan tämän maailman viisaitten jääneen kutsumatta, ja sen, mikä oli mieletöntä maailmassa, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään, «1. Kor. 1:26-30». Tämä kuolema vallitsee vain ihmishenkeä, sitä ihmisolemuksen osaa, joka yksinään pystyisi seurustelemaan Jumalan kanssa. Luomisessa ihminen tuli Jumalan kuvaksi, mutta syntiinlankeemuksessa hän kadotti sen ja tuli hengellisesti kuolleeksi. Surkastuneen jäsenen tavoin tämä kuollut henki periytyi sukupolvesta sukupolveen. Se oli kuitenkin vain Jumalaan päin kuollut. Ihmisen sieluun ja ruumiiseen se suhtautui täysin toimivana. Luomisessa ihmisestä tuli "elävä sielu". Sielu tuli hänen jumalallista henkeänsä ja aineellista ruumistaan yhdistäväksi elimeksi. Ainakin Justinus Marttyyri opettaa selvästi näin. Meille säilyneessä katkelmassa, jossa puhutaan kuolleista nousemisesta, on sanat: "Ruumis on sielun asunto, sielu on hengen asunto." Samantapainen on lausunto, jonka hän antaa Tryfon sanoa: "Niin kuin ruumis ilman sielua on kuollut, on sielu kuollut ilman eläväksi tekevää henkeä."
Kolminaisuusoppi ei muodollisesti esiinny VT:ssa, mutta sen käyttämä kieli soveltuu kyllä kristillisiin käsityksiin kolmannen persoonan toiminnasta, kuten «1. Moos. 1:2»; «2. Aik. 15:1». VT mainitsee useassa kohdin ihmishenkeä, esim. «Job 32:8»; «4. Moos. 16:22». Sana nefe^s vastaa samalla tavoin miltei täysin UT:n psykhe-sanan käyttöä. Sen sijaan ei heprean sanaan "liha", basar, näytä liittyvän Paavalin kreikkalaisen vastineen sisältämää pahan vivahdusta. Kuten UT:n sydän (kardia) oli melkein rinnastettava pneuma-sanaan, on VT:n leb, sydän, miltei ruah (henki) sanan toisinto. "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi", «Sananl. 3:5». Justinuksen mukaan: "Sydän tuntee sielunsa surun".
Ks. myös .
Kirjallisuutta:
Antti J. Pietilä, Kristillinen dogmatiikka II (1932);
O. Hallesby, Henki ja elämä (1939)
Fredrik Wislöff, Minä uskon Pyhään Henkeen (1942);
C. H. Spurgeon, Sielujen voittaja (1957);
Alfred Lechler, Sielullinen ja hengellinen kristitty (2. p. 1964).

Todellakin arka aihe

Olen sitä mieltä että nuo asiat ovat sellaisia että niitä ei tiedä varmuudella kukaan.
En ole vaivannut asialla päätäni paljonkaan.
Siitä olen vakuuttunut että emme tiedä ja ymmärrä läheskään kaikkea edes siitä mitä ympärillämme tapahtuu.

Mitä on aurinkokuntamme jälkeen - äärettömyys?

Voiko äärettömyyden ymmärtää? Ihmiselle äärettömyys on sitä, että ei koskaan lopu, jotakin mitä kuitenkin on vaikeaa ymmärtää ja toisaalta helppo sillä se on tilassa jotakin mikä ei koskaan lopu.

Poistuuko ihmisruumiista joku paino kun ihminen kuolee? 7 grammaa, 21 grammaa - tai ei mitään...Voisiko sielulla olla siis paino, joka poistuu vai onko täysin massatonta?

Merenpohjassa on tilaa mitä moninaiselle elämälle ja eläimille. Minne mahtuisi kaikki maapallolla joskus eläneet sielut? Onko joukossa myös näkyvään elämään syntymättömät - esimerkiksi abortoidut ja kuolleena syntyneet - sielut?

Jos laskemme kuinka monta ihmistä on ketjussa Jeesuksen kuoleman ajalle ja siitä 2000 vuotta taaksepäin niin ihmisten määrä yhdessä ketjussa on yllättävän vähän. Jos jokaiseen sataan vuoteen mahtuu 5 sukupolvea niin Jeesuksen syntymään mahtuu sellaisia viiden vuoden jaksoja vain 20 kappaletta. Jos lasken oikein niin siitä tulee noin 100 ihmisen ketju jokaista syntynyttä ihmistä kohti. Se on todella vähän. Ihmiset mahtuisivat yhteen ja samaan tilaan vaivattomasti. 2000 vuotta takasinpäin olisi ketjussa vain 200 ihmistä. Kyllä kaikki maapallolle joskus syntyneet mahtuisivat avaruuteen kun ei edes ruumista oteta mukaan vaan vain sielu tai henki. On avaruudessa tilaa niin kuin on maapallon meressäkin, joka on vain pieni paikka jos katsotaan avaruudesta ja sen mittasuhteista käsin.

Niinpä niin.,

Tässä ketjussa emme tätä asiaa saa valmiiksi.

Tietenkin aina voi toivoa., jos täällä nyt joku Seniorinetin Jäsen ratkaisisi ikuisen elämän arvoituksen., olishan se mainosta koko Seniorinetti.fi:lle., saisimme tätä kautta varmaan melkoista kuuluisuutta., ja paljon uusia kirjoittavia jäseniä

niinpä....

... onhan siinä pohdittavaa... jos on tarve...

Mutta kyllä tuntuu se vanha oppi riittävän ajatuksiin.
Jo lapsena äiti selitti, että ruumis muuttuu maaksi ja sielu liitelee taivaaseen, ja siellä tuikkii sitten tähtösenä tai liitelee pikku enkelinä.
Ja toinen "selitys" on jäänyt mieleen, kun oli ukkosen ilma, niin mummoni kertoi, että siellä se xxxx-eno kottikärryjä työntää... ettei meitä lapsia olisi ukkonen pelottanut...

Eletään tämä elämä jokainen parhaalla katsomallaan tavalla... päivä kerrallaan, tämä on nyt meidän aikamme...

Yritetään itse mainostaa tätä Seniorinettiäkin... Ja näin aamusta kiva odotella mitä tämäkin päivä tuo tullessaan... iloisia asioita tietenkin.

Mukavaa talvista tiistaita !!!

henki asuu ruumissa ja sielu myös

Kun ruumis otetaan pois suojaamasta sielua ja henkeä silloin en tiedä mitä on mutta uskon avulla se on helpompaa.
Ruumis on kun huone turvassa olevalle sielulle ja hengelle. Jumala on henki ja ihmisen henki on lähtenyt Jumalan luota ja kuollessaan palaa takaisin Jumalan luokse.Ihminen tuntee elämänsä aikana kaipausta jota se ei osaa aina kohdistaa Jumalaan joka on oikea kohde.

Ympäriltäni on kuollut paljon läheisiä ja kuoleman jälkeen he kyllä käyvät unessa tervehtimässä. Sairauden edellä olen unessa tekemisissä kuolleen äitini kanssa. Monesti sanon itselleni että enhän nyt voi sairastu mutta aina käy samoin.

Tuossa voi olla totuuden siemen

Siellähän me olemme DNA:n silmukassa olleet ja tulemme olemaan.
Olemmeko saaneet aikaan mutaatioita, vai jatkaneet kiltisti sukupolvien ketjua - emme saa kai tietää.
Ja muuten - päivän aiheeseenkin liittyen - meillehän on opetettu, että Taivaallinen 'Google' näkee kaiken ja kuuleekin.
Ei siis tässäkään mitään uutta auringon alla?

Tupun kirjoituksesta tuli

Tupun kirjoituksesta tuli mieleen ukkonen. Lapsena muistan, kun uskovainen tätini sanoi ukkosta "isänen"" - siis ukonilma isäsenilma. Sehän viittaa uskoon.
Muistan myös kottikärryjen lykkäämisen- liittyvän ukkoseen.

Tiedon puute on synnyttänyt monenlaiset uskonnot. Nyt on vaikea ristiriita tieteellisen maailmankuvan ja uskontojen välillä.
Ne ovat henkilökohtaisia asioita ja jos ne tekevät kannattajansa onnelliseksi niin hyvä on.
Kunnioitan rehellisiä uskovaisia, mutta tekopyhiä uskovaisia en hyväksy.
Rehellisyys maan perii siinäkin .
Tässä vanhan naisen höpinöitä.

Kenet se valtaansa saa....

Isomummun kommenteista tässä ketjussa muistui mieleen vähän surullinen tarina iäkkäästä, elämänsä ajan uskovaiseksi tunnustautuneesta henkilöstä.
Yhtäkkiä hän kertoi alkaneensa maalata ja esittelikin taulujansa mielellään.
Hämmästeltiin porukalla, olivat nimittäin olosuhteisiin nähden aika hyviä - ainakin maallikon silmin.
Hän muisti aina mainita, kuinka 'se ja se' naapuri vähän opasti ja autteli.
Signeerausta teoksissaan ei ollut, ymmärrettävistä syistä.
Avulias naapuri muutti pois ja omatoiminen 'taiteilija' yritti maalata jollekin lupaamansa kuvan.
Lopulta hän kertoi saaneensa taulun valmiiksi ja kehystyttäneenkin valmiiksi, pyysi minuakin katsomaan miltä näytti. Arvaahan sen, miltä. Kakistelin aikani jotain 'taitelijan' kertoessa kehyskauppiaan kysyneen "kannattaako tuota kehystää", komeat olivat kyllä raamit.
Vielä hän kertoi, miten oli oikein rukoillut apua, mutta luulen tuon jutun kyllä jääneen melko raskaaksi taakaksi omalletunnolleen.
En tiedä, toimittiko teoksensa saajalle.
...
Avulias naapuri oli todellinen taiteilija, kaiken ikänsä maalannut. Sellainen uskovainen joka kertoi etsineensä ja löytäneensä jotain monenlaisista uskonsuunnista.
...
Kunnianhimo on toisinaan ikävä piirre.

Avaruudessa on kyllä tilaa

Tilan puutetta ei sieluille/hengille ole avaruudessa, vaikka sinne pääsisivät kaikki sieluiksi joskus maapallon elinaikana elämään luodut.
Tilanpuute olisi ainoa este sille, että emme saisi ikuista elämää teoriassa. Synti paikan saamisen esteenä on sitten toinen juttu. Kuolemaa ei siis tarvitse pelätä sillä jonnekin muualle päädymme jatkamaan elämäämme. Ihminen on luotu ihmiseksi ja jossakin kohdassa Raamatussakin sanotaan, että ihminen saa pitää ihmisen muotonsa kuolemansakin jälkeen. Ihmiselle luvataan uusi katoamaton "ruumis" tämän mätänevän tilalle. Kuolemattomuus taitaa tulla kaupan päälle.