Janne tulee takaisin....................

Käyttäjän Anne kuva
Kirjoittanut Anne 10. Maaliskuu 2009 - 8:46. Aihe:

........... ainakin vähäksi aikaa.

Olin todella iloinen hänen kertomastaan uutisesta.

Kaipa Janneakin (Ahosta) alkoi kismittämään kun meidän omat pojat eivät pärjänneet kisoissa hyppyineen ja sitten vielä yksi persoona saa muun joukkueen mielialan huonoksi kun kiukuttelee kuin pikkupentu.

SIllä, jokainen hyppääjä, joka pääsee/menee joukkueeseen tietää, että media kyselee ja aivan varmasti on tietoinen, että ihan vain ei voi hypätä ja karata.
Sehän on tuo mäkihyppy ollut kautta aikojen suomalaisten yksi lempilajeista joten muistakaa uudet tulokkaat: Median eteen joutuu, halusi sitä tai ei.
Ja jos ei halua niin sitten vain hypähtelee omaksi ilokseen.
Sitä varten saa myös koulutusta kun avaa suunsa ja sanoo, että se pelottaa enemmän kuin hyppääminen.
Varmasti hiihtoliitto tulisi siinä auttamaan.

Käyttäjän tupu kuva

Hieno juttu...

Kirjoittanut tupu 10. Maaliskuu 2009 - 11:44.

... niinkauan kun on kiinnostusta, pitää yrittää. Ja niinkuin Janne sanoi, että jos ei nyt , niin saattaa sitten jäädä kaivelemaan myöhemmin, että miksen silloin yrittänyt, kun vielä siltä tuntui.
Toivottavasti saamme nähdä rehdin urheilijan paluun positiivisena asiana.

Noista median pyörityksistä edelleen olen sitä mieltä, että jos lähtee julkisuuteen mukaan, niin pitää opetella myös käyttäytymään sen mukaisesti.
Sitä enemmän jahdataan, mitä "tympeemmin" murjottaa.
On muitakin kuin yksi hyppääjä, jolla pitäisi olla pikkuisen kärsivällisyyttä mediaakin kohtaan.
En puolusta mediankaan käytöstä, mutta sanonta sitä saa mitä tilaa, pitänee paikkansa näilläkin poikasilla.

Tsemppiä Janne ja muutkin urheilijat !!!

Smiling Smiling Smiling

tupu
Reipasta kesämieltä !!!

Käyttäjän Anne kuva

Juuri näin

Kirjoittanut Anne 10. Maaliskuu 2009 - 22:09.

Minäkään en puolusta median käytäntöä ja usein toivon heiltäkin sympaattisuutta esim. urheilijaa kohtaan jolla ei juuri nyt "tällä" kerralla mennyt odotetusti, esim Virpi tai Anssi tai .... ketä kaikkia niitä nyt onkaan.
Huonosti menneen suorituksen vuoksi voisivat olla hiukan "hellempiä" sillä kukaan meistä ei aina onnistu hyvin.
Ei kukaan meistä yksityiselämässäänkään. Sittenkin tulee usein lunta tupaan koska ne, jotka (luulevat) aina olevansa onnistujia ovat niitä pahimpia moralisoijia.

No, nyt annan Harri Ollille isot pisteet kun kerrankin hän hymyili antaessaan muutaman sanan haastattelun. Hiljaa hyvä tulee.
Ja hän on varmaankin (uskon kovasti) hyvin kehityskelpoinen nuorimies.

Liberecin kisojen vuoksi ymmärrän Anssin (Koivurannan) tyytymättömyyden oikein hyvin koska uskoisin, että hän panosti niihin kisoihin todella paljon.
Mutta .....jos ja kun sairastuu niin minkäs sille voi.
Luulen, että häntä harmitti juuri se kun se sairastuminen sattui niin hirmuisen väärään aikaan.

Minun sympatiat ovat Anssin puolella ja hän on niin Hurmaava kaikin tavoin antaessaan kommentteja medialle.

Ja nyt siis Jannelle (anteeksi kun poikkesin hiukan otsikosta) niin paljon hyvää onnea ja tosi paljon lykkyä pyttyyn!!!!

Ja eikun eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Käyttäjän Tellastiina kuva

Janne tuli ja voitti!

Kirjoittanut Tellastiina 19. Syyskuu 2009 - 20:14.

Nyt se sitten on nähty - Jannen paluu!
Muovimäen mestaruus tuli yli kahdenkymmenen pisteen erolla seuraavaan, mahtaako poikia harmittaa, kun Janne näytti heti kaapin paikan.

Onnea Jannelle, tästä on hyvä jatkaa!


Tellastiina.

"Kyllä elämä opettaa,
ellei muuta niin hiljaa kävelemään."

Käyttäjän kristiina kuva

Kuningaskotkan paluu

Kirjoittanut kristiina 19. Syyskuu 2009 - 21:12.

Janne tuli ja voitti.
Näytti nuoremmilleen,
miten mäkeä hypätään.

Onnea Janne!!! Mahtava paluu.

Elämä ei aina ole helppoa eikä yksinkertaista
mutta mielenkiintoista ja haastavaa.

Käyttäjän jussipussi kuva

mäkikotkan paluu

Kirjoittanut jussipussi 19. Syyskuu 2009 - 22:28.

Niinhän tuo meni ja teki,ja niin ylivoimaisesti!
Nyt sitten alkavat Saksalaiset ja Itävaltalaiset+Norjalaiset miettimään,
mitä sääntö-uudistuksia keksitään,että Janne Ahonen saataisiin hyppää-
mään huonompiin olosuhteisiin,kuin heidän hyppääjänsä.
Toivottavasti ei Janne nyt tehnyt itselleen liikaa paineita.

jussi

Käyttäjän Anne kuva

Mieletöntä......

Kirjoittanut Anne 21. Syyskuu 2009 - 23:12.

....taas tulevalla kaudella seurata mäkiviikkoja ja kaikkia muitakin kisoja kun on Janne mukana.

Onnea Jannelle niin upean ensimmäisen kisan voitosta!

Ihanaa!

Ja eikun eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Käyttäjän postman kuva

Tulisipa

Kirjoittanut postman 22. Syyskuu 2009 - 6:44.

mukaan vielä toinenkin Janne., nimittäin Janne Puikkonen. Luulisi hänenkin kokemuspohjallaan nopeasti pääsevän pitkiin hyppyihin., tuntuu, että nämä muut, Harri Ollia lukuunottamatta ovat vain ´kesäpoikia´.

Matti Nykänenkin 30 vuoden ryyppyputkireissun jälkeen kuntoutui mukavasti Seniorimäenlaskuun.

Tsemppiä Konkarit !!

FOREMAN

POSTMAN´s Mediahouse;
Officially Licensed Product
Toimistotiloissa emme syytä elämää.,
emmekä kiitä, se jääköön, emme Piittaa !

Käyttäjän hannah kuva

Talvea odotellessa

Kirjoittanut hannah 22. Syyskuu 2009 - 14:10.

Toihan se Ahosen paluu enempi mielenkiintoa mäkikilpailuihin. Ja toivon että suurella rintamalla suomalaiset pärjäävät.
Se tietää tiiviimpää istumista tv:n ääressä. Ja kyllä siinä dementia saa huutia, kun pitää muistaa ne metriluvut ja pisteet ja hengitysharjoituksia
saa tehdä katsoessa käsittämättömiä lentomäkihyppyjä. Vai ymmärtääkö joku miten lennetään suksilla.
Sitten vielä, vaiettu salaisuus, minä nautin suunnattomasti norjalaisten epäonnesta. Sairastahan se on. Mutta joku virike pitää olla.