ENTER ry (Helsinki)

Käyttäjän matti kuva
Kirjoittanut matti 28. Toukokuu 2008 - 21:05.

ENTER ry:n toiminnasta (pyritään saamaan vielä tänne myös kuvia )

ENTER ry on vuonna 1997 perustettu tieto- ja viestintätekniikasta kiinnostuneiden ikäihmisten yhdistys. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, mutta sen toiminta kattaa koko maan. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 250.

ENTER ry toimii olemalla mukana viranomaisten ja yritysten tietotekniikkahankkeissa vaikuttamalla siihen, että kehittämisessä otettaisiin ikäihmisten tarpeet huomioon. Varsinkin tällä hetkellä kun valtio ja kunnat ovat siirtämässä palvelujaan verkkoon(sähköiseen muotoon), on entistä tärkeämpää tuoda esille ikäihmisten mahdollisuudet palvelujen käyttämisessä.

Yhdistyksen toiminta ikäihmisten parissa käytännön tasolla on parhaimmillaan tietokonetuutoritoiminnan ja kännykkäluotsauksen järjestämistä useissa kohteissa ympäri pääkaupunkiseutua. Vuonna 2007 tietokonetuutoroinnissa oli mukana 14 tuutoria ja opastettavia heillä oli 1 400 henkilöä. Kännykkä-opastuksessa kävi kaikkiaan 1 100 henkilöä.

Yhdistys julkaisee IKINÖRTTI tiedotelehtistä neljä kertaa vuodessa. Se on luettavissa yhdistyksen kotisivuilta (www.entersenior.fi), ja se lähetetään postitse kotiin niille jäsenille, jotka haluavat lukea perinteisen paperiversion.

ENTER ry järjestää jäsenilleen yhteistyökumppaneittensa kanssa tietotekniikkakoulutusta sekä luentotilaisuuksia ajankohtaisista aiheista. Niin ikään toimintaan kuuluvat retket ja opintokäynnit eri tietotekniikkayrityksiin unohtamatta mukavia yhdessäolohetkiä vapaan seurustelun puitteissa. Yhdistys on mukana alan messutapahtumissa, mm ensi syksynä ENTER ry:llä on oma opastusnurkkauksensa tietokoneen sekä kännykän käytössä ”Hyvä Ikä 2008 ” – messutapahtumassa Tampereella.

Yhteystiedot www.entersenior.fi - sivustoilta.

Käyttäjän matti kuva

  Kokeillaan, että saatasko

Kirjoittanut matti 11. Marraskuu 2008 - 14:30.

 

Kokeillaan, että saatasko Enterin väkeä kertomaan yhdistyksensä kuulumisista ja erityisesti toiminnasta

ei saatavilla